Paahteinen ja mausteinen porkkana-bulgur salaatti

9/29/2016


Kevyesti paahdettu, pähkinäisen aromikas bulgur yhdessä mausteisten porkkanoiden ja kirpeän raikkaan fetan kanssa on ruokaisa salaatti sellaisenaan. Sopii myös hyvin lisukkeeksi tai osaksi noutopöytää.

2 annosta tai 4 pientä lisukkeena

n. 400g porkkanoita
½ tl jauhettua kurkumaa
½ tl jauhettua korianteria
1 maustemitta jauhettua kanelia
1 maustemitta rouhittua mustapippuria
suolaa

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori ja pilko porkkanat ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille. Kaada porkkanoiden päälle hiukan oliiviöljyä ja sekoita hyvin. Yhdistä kuivamausteet ja ripottele mausteseos tasaisesti porkkanoiden päälle. Sekoita ja paahda kuumassa uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat napakan kypsiä. Tarkista maku.

Porkkanoiden paahtuessa ehtii kypsentämään bulgurin. Kannattaa tarkistaa paketin kyljestä kypsennysohje ja noudattaa sitä.

½ rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi kuorittuna
1 dl bulguria
n. 1 ½ - 2 dl vettä (tai paketin ohjeen mukaan)
suolaa
mustapippuria rouhittuna
chilihiutaleita
sitruunamehua

100g fetajuustoa
tuoreita yrttejä viimeistelyyn

Kaada paistokasariin oliiviöljy ja kuumenna. Lisää valkosipuli ja bulgur pannulle ja sekoita hyvin. Anna bulgurin paahtua kevyesti välillä sekoittaen. Kun pannulta nousee kevyesti pähkinäinen ja paahteinen aromi, alenna lämpö minimiin, lisää kuuma vesi ja anna bulgurin kiehua hiljalleen noin 5 - 8 minuuttia tai paketin ohjeen mukaan. Nosta kasari pois levyltä ja anna bulgurin vetäytyä rauhassa kannen alla. Poista valkosipuli ja mausta lopuksi mustapippurilla, chilillä ja sitruunamehulla. Tarkista suola ja sekoita bulgur varovasti irtonaiseksi.

Yhdistä bulgur, porkkanat sekä murennettu feta. Viimeistele salaatti oliiviöljyllä, sitruunamehulla sekä tuoreilla yrteillä oman maun mukaan. Rouhaise pinnalle hiukan pippuria ennen tarjoamista.

Vinkki! Jos haluat ruokaan lisää kasviproteiinia, sekoita salaatin sekaan juuri ennen tarjoamista siemeniä ja pähkinöitä.



Tämä resepti on mukana Urtekramin ja Ruoka.fi sivuston maustehaasteessa

Lisää mausteisia reseptejä ja Urtekramin tuotearvonta löytyy täältä. Kannattaa käydä katsomassa!




You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Anonyymi29.9.16

    Hei,
    Kyllä taas tuli "syötyä" tuota sinun upeaa kuvaa.
    Bulguria meillä käytetään lisukkeena mutta taas sain inspistä laittaa sitä noin :)
    Ihanat syksyiset väritkin.

    -Marjatta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitoksia :) Mä tein bulguria pitkästä aikaa joten maistui hyvin tauon jälkeen!

      Poista
  2. Nam, herkun näköistä. Ihanan syksyiset värit. Bulgur on minulle vielä vieraampi, pitää testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Bulgur on ihan näppärä raaka-aine. Kannattaa kokeilla!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.