Uunibroileri Ras el Hanout

9/28/2014


Viikon lopuksi toinen resepti, jossa ras el hanout mausteseos on pääosassa. Uunibroileri maustuu ja säilyy mehevänä, kun maustevoin laittaa nahan alle. Siinä on hiukan näpräämistä, mutta se kannattaa.

Kypsensin samalla uunipannulla myös perunoita ja valkosipulia, jotka saivat osansa paiston aikana valuvasta mausteisesta kastikkeesta.

Alkuvalmistelujen jälkeen uuni hoitaa lopun työn, joten aikaa jää muuhunkin. Ja mikä parasta, koko ateria yhden pannun taktiikalla. Mehevää, täyttävää ja lämmittävän mausteista uuniruokaa.

1 kokonainen broileri

50 g voita
2 rkl ras el hanout mausteseosta
½ sitruuna
2 – 3 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
suolaa

(perunoita, rosmariinia ja valkosipulia)

Sekoita pehmennyt voi ja mausteseos huolellisesti keskenään. Notkista tilkalla sitruunamehua.
Lohko sitruuna muutamaan osaan ja litsaa valkosipulin kynnet.

Tee sormella varovasti tilaa broilerin nahan alle ja levitä voi tasaisesti lihan ja nahan väliin. Laita sitruunat ja valkosipulit kanan sisälle.

Sivele broilerin pinta oliiviöljyllä ja ripottele pinnalle hiukan rouhittua suolaa.

Paista kuumassa, 180 asteisessa uunissa noin 1 ½ tuntia kunnes liha on kypsää.

Lisää pannulle lohkotut perunat, valkosipulin kynsiä ja hiukan rosmariinia, kun paistoaikaa on jäljellä noin 40 minuuttia.

Tarkista lopuksi maku ja nosta tarjolle.



You Might Also Like

0 kommenttia

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.