Sitruunaista patakaritsaa

1/30/2012



Käydään pakkasta vastaan pataruoan voimalla. Viime kesänä söimme Kreikassa erinomaista lammaspataa, joka oli maustettu runsaasti sitruunalla ja hiukan yllättäen tuoreella tillillä. Annoksessa oli myös fetaa ja oliiveja. Tämä pataruoka on oma versio tuosta herkusta.

vajaa kilo luullista patakaritsaa
2 punasipulia
puolikas purjo
4-6 valkosipulin kynttä
2 tuoretta chiliä ilman siemeniä
5-6 perunaa
2 (luomu)sitruunaa
vahvaa kana- tai lihalientä
suolaa, pippuria, kuivattua oreganoa
oliiveja (10-15 kpl)
2 laakerinlehteä

tuoretta oreganoa
fetajuustoa maun mukaan

Kannattaa maistaa sitruunoiden hapokkuutta ennen käyttöä. Käytin kaksi pienehköä luomusitruunaa, jotka olivat hyvin kypsiä ja mehu melko makeaa. Jos sitruunat maistuvat kovin hapokkailta tai ovat vielä hiukan kovia, voi määrää vähentää tai käyttää vain kuorta ja mehua, ettei padasta tule karvasta. Kannattaa myös maistella padan lientä noin tunnin välein ja poistaa sitruunaviipaleet tarvittaessa, jos maku tuntuu menevän karvaaksi. Valmiin ruoan tulisi maistua runsaan sitruunaiselle, mutta ei kovin karvaalle.

Poista lihoista kalvot ja rasvat, mutta jätä luut. Paloittele liha reiluiksi paloiksi. Pilko sipulit ja purjo isoksi lohkoiksi, valkosipulin kynnet voi jättää kokonaisiksi. Paloittele chilit muutamaan osaan. Raasta kahden sitruunan kuori, viipaloi toinen sitruuna ohuiksi viipaleiksi, poista siemenet ja purista toisesta mehu. Kuori perunat ja halkaise ne puoliksi.

Kuumenna padassa oliiviöljyä ja hiukan voita. Ruskista lihat kauttaaltaan ja nosta ne pois padasta. Vähennä lämpöä reilusti ja kuullota padassa hetki perunoita, chilejä ja sipuleita. Lisää lihat takaisin pataan ja mausta suolalla, pippurilla ja kuivatulla oreganolla. Lisää raastettu sitruunankuori, laakerinlehdet ja oliivit. Kaada pataan kuumaa lientä niin että ainekset melkein peittyvät. Lisää sitruunaviipaleet ja mehu.

Hauduta 150 asteisessa uunissa 2-3 tuntia, tai kunnes lihat ovat täysin pehmeitä ja ne irtoavat helposti luista. Poista sitruunat padasta ja anna vetäytyä hetki. Lisää fetaa isoina paloina ja anna niiden lämmetä. Tarkista vielä maku ja tarjoa. Annosta voi maustaa vaikka yrttiöljyllä ja tuoreella oreganolla.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Näyttää herkulliselta. Monissa kreikkalaisissa resepteissä on se kiva puoli, että koko ateria valmistuu kerralla. Teemme usein sitruunakanaa, jossa vuokaan laitetaan paloiteltuja perunoita ja niiden päälle kokonainen kana sekä sitruunaa.
    Minä olin pitkään kuvitellut, että tilliä käytetään lähes pelkästään Suomessa ja Ruotsissa mutta olen törmännyt siihen sekä Ranskassa että täällä Sveitsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en ole minäkään aiemmin törmännyt tuoreen tillin käyttöön Kreikassa. Ravintoloitsija taisi olla Saksasta, joten ehkä se vaikutti asiaan.. hyvää oli kuitenkin.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.